Perustiedot

 80-VUOTIAS KOUVOLAN PALVELUSKOIRAYHDISTYS RY 2011  
Toiminta alkoi vuonna 1931 nimellä Kouvolan armeijankoirayhdistys. Yhdistys on Suomen kolmanneksi vanhin palveluskoirayhdistys ja oli yksi kolmesta yhdistyksestä, jotka kirjoittivat nimensä Suomen Palveluskoiraliiton (SPKL) perustamisanomukseen vuonna 1935.  
Yhdistyksen tavoitteeksi asetettiin käyttökelpoisten palveluskoirien kasvattaminen, sopivien ohjaajien kouluttaminen, palveluskoira-toiminnan tunnetuksi tekeminen ja koirien valmentaminen (tarvittaessa armeijan käyttöön). Nyt 70 vuotta myöhemmin eivät tavoitteet ole kummoisesti muuttuneet. Keskeisin tavoite/työ oli alussa ja on edelleen koulutus.  
Yhdistys järjestää palveluskoirakokeita ja koiranäyttelyitä sekä antaa koulutusta kaikkiin palveluskoiralajeihin (jälki, haku, viesti, ipo/suojelu, etsintäkoe). Lisäksi yhdistys kouluttaa pelastusetsintä- ja rauniokoiria. Pelastuspalvelu-toimintaan on koottu koulutus ja hälytyskaavio, joka päivitetään vuosittain ja ryhmän jäseniä koulutetaan jatkuvasti. Kadonneiden henkilöiden etsintään osallistutaan tarpeen mukaan - yleensä muutaman kerran vuodessa.  
Jos olet kiinnostunut pk-toiminnasta, ota yhteys yhteystiedoissa  mainittuihin henkilöihin, sillä he kertovat mielellään lisää KPKY:n toiminnasta!

Lisätietoja seuran kotisivuilta...

Kouvolan Palveluskoirayhdistys: Joukkueet

Tähän seuraan ei ole liitetty yhtään joukkuetta.