Treeni-ilmon tarina

Keitä tulossa treeneihin?

Yllä kysymys, johon joukkuepelin harrastajina olemme usein kaivanneet vastausta. Asiahan on niin että kavereiden kanssa pallon – tai vaikka liitokiekon – perässä juokseminen on elämän suola. Mutta on aika onnetonta matkustaa marraskuun loskakelissä lepakkovuoron treeneihin ja huomata vasta perillä, ettei muita tulijoita ollutkaan tarpeeksi. Sen jos olisi tiennyt etukäteen, niin olisi voinut tarttua puhelimeen ja järjestää asian, eli uhkailla ja kiristää joukkuekaverit paikalle (Keke sanoisi että “meillä ammattikielellä tätä kutsutaan motivoinniksi”). Näin juniorivuosien jälkeen on tuntunut siltä, että ihmisten elämään on tullut paljon muita kiireitä ja harkkoihin osallistuminen ei ole aina ihan säännöllistä. Ja onhan joku viisas sanonut, että maailman pisin matka on illalla kotisohvalta ulko-ovelle työpäivän jälkeen.


Noh, keksimme sitten, että joukkueen tiedotus- ja pelaajien motivointitarpeet pystyy ratkaisemaan ilmoittautumisjärjestelmällä, jossa pelikaverit pystyvät helposti ilmoittautumaan mukaan tai poissaoleviksi ja samalla näkemään muiden tilanteen. Ensimmäisen version kyhäsimme nopeasti kasaan pari vuotta sitten ja otimme testikäyttöön omassa joukkueessa. Ja muutamien alkuviilausten jälkeen systeemi osoittautui erittäin toimivaksi! Oli mukava nähdä harkka-aikataulu ja useimmille tulikin tavaksi käydä ennen peliä tai harjoituksia tarkastamassa ketä paikalle oli tulossa.

Innostuimme lisäämään palveluun lisää toimintoja:

  • ilmoitustaulu, johon kaikki pystyivät lisäämään tärkeitä viestejä kuten “Pertsan vuoro hoitaa pelipaidat pestyinä ylihuomisen matsiin”
  • puhelinluettelo, josta näkee ajantasalla olevat meiliosoitteet ja puhelinnumerot
  • karttalinkki, joka on varsinkin vieraspeleihin löytämistä varten osoittautunut loistavaksi

Nämä uudetkin toiminnot saivat joukkueen seuraavassa saunaillassa niin paljon positiivista palautetta, että ajattelimme, että tästä ilmoittautumissysteemistä (“Ilmo”) olisi varmasti hyötyä myös muille joukkueille. Siispä päätimme antaa Ilmon myös muiden joukkueiden käyttöön. No, uudehko Ilmo ei tuolloin toiminut ihan täydellisesti, joten sitä piti ensin hieman parannella. Tämä “hieman parantaminen” kestikin yllättävän kauan muiden kiireiden keskellä... Ja loppujen lopuksi se parani aika paljon, ja hyväähän kannattaa odottaa, ja muut selitykset... Mutta nyt on valmista! Olkaa hyvät, toivottavasti tästä on teidän joukkueillenne yhtä paljon iloa kuin meille!

Muuten, tuossa yllämainitussa saunaillassa juteltiin muutenkin Ilmosta ja siitä onko se muuttanut pelaajien treeneihin osallistumisprosenttia jne. Johtopäätös oli muistaakseni se, että ainakin saunailloissa osallistumisprosentti oli täysi sata. Yhdetkään harjoitukset eivät sille tasolle päässeet. Onpa erikoista, mutta ehkä tällä kaudella...

Olipa laji sitten koripallo, jalkapallo, jääkiekko tai lentopallo, niin väitämme Nimenhuuto.comin olevan mainio systeemi joukkueen tiedotuskanavana ja peliporukan kuulumisten seuraamisessa. Liity mukaan – ei maksa mitään – ja anna kuulua itsestäsi sähköpostissa. Olisi hauska kuulla, jos olette todenneet Ilmon toimivaksi tai jopa keksineet mainioita parannusehdotuksia!

Ota Nimenhuuto osaksi joukkuettasi